*

Jukka Leppälahti Innovaatiokyvykkyys kansalliseksi vahvuudeksi!

Keskustan ja Kansalaispuolueen ohjelmat vertailussa: Höttö vastaan konkretia.

Keskustan puoluehallitus on julkaissut  esityksen uudeksi puolueen periaateohjelmaksi. Puolueessa on ollut paljon tyytymättömyyttä puolueen linjaan, jopa siinä määrin, että kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on joutunut perustamaan Kansalaispuolueen Suomelle tärkeiden asioiden ajamiseksi. Siksi on mielenkiintoista vertaillan Kansalaispuolueen ensimmäisiä ohjelmia siihen miten Keskustan nykyjohto näkee ohjelmaehdotuksessaan maailman. Katsotaan mitä eri teemoista ohjelmissa sanotaan:

Maahanmuutto

Keskusta: Ympäristöpakolaisuutta voidaan ehkäistä yhteistyöllä ja yhteisvastuulla. Pakenemaan joutuvia ihmisiä on kohdeltava inhimillisesti. Myös ihmiset maamme rajojen ulkopuolella ovat lähimmäisiämme. Turvallinen koti on jokaisen oikeus. Väkivalta lähellä ei saa olla vaietumpaa kuin kaukana. Suomalaisuuteen kuuluu monikulttuurisuus.

Kansalaispuolue: Eurooppaan pyrkiville on luotava yhteistyössä naapurimaiden ja YK:n pakolaisjärjestön kanssa hyvin hoidettuja uusia leirejä, joilla selvitetään oikeudet turvapaikkaan ja joilta paikan saaneita otetaan vastaan kiintiöpakolaisina. EU:ssa on pidettävä voimassa Dublinin sopimus, jonka mukaan turvapaikkaa on haettava siinä maassa, johon ensimmäisenä saavutaan. Tämän toteuttamiseksi jäsenmaiden on valvottava omia ulkorajojaan.

Aluepolitiikka

Keskusta: Kannatamme hajautettua verkostomaista yhteiskuntaa. Koti pitää saada perustaa yhtä lailla niin pohjoiseen kuin etelään.  Helsinki on Suomen metropoli, ylpeyden aihe ja menestyksen moottori. Luomme edellytyksiä pääkaupunkimme pärjäämiselle Euroopan ja maailman suurten keskusten sarjassa.

Kansalaispuolue: Valtiovallan on tuettava hajautetun yhteiskuntarakenteen säilymistä ja vahvistumista muun muassa maantie-, rautatie- ja tietoliikenneinvestointien avulla, ylläpitämällä hyviä lentoyhteyksiä maakuntakentille sekä huolehtimalla kaiken tasoisten koulutuspalvelujen korkeasta laadusta koko maassa. Vahingollista keskittymistä on hillittävä ja on huolehdittava maakuntien ja maaseudun elinvoimaisuudesta.

Ulkopolitiikka ja EU

Keskusta: Suomen on pidettävä päätösvalta sotilaallisen turvallisuuden ratkaisuissa omissa käsissään. Itsenäinen kansakunta ei rajaa liikkumatilaansa mihinkään suuntaan. Käpertyminen ja aitojen pystytys ei ole Suomen ratkaisu. Kansainvälisellä vuoropuhelulla ja yhteistyöllä vahvistamme luottamusta ja turvallisuutta. Hyvät suhteet naapurimaihin sekä vakauden rakentaminen Itämerellä ja arktisella alueella ovat turvallisuutemme ytimessä.

Kansalaispuolue: Suomen tulee selkiinnyttää asemansa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, joka ei uhkaa muiden maiden turvallisuutta. Suomalaisten sotilaiden ei tule osallistua taistelutoimintaan ulkomailla. Uudessakin Euroopassa Suomen on säilytettävä puolueettomuuspolitiikkansa ydin, sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen uskottava puolustus. Suomen tulee vaikuttaa euroalueen hallituksi purkamiseksi siten, että kaikki jäsenmaat tai ainakin jotkut niistä ottavat euron rinnalla uudelleen käyttöön kansallisen valuutan. Suomen oma euroero tulee toteuttaa mahdollisimman pian. On tullut aika palauttaa päätösvaltaa kansallisvaltioille.

Tätä vertailua vaikeutti se, että Keskustan ohjelmaehdotuksesta oli vaikea löytää korulauseiden seasta mitään konkreettista.  On helppo ymmärtää Väyrysen tuskaa Keskustapuolueen nykytilasta, joka johti Kansalaispuolueen perustamiseen. Ellei suunta muutu, on edessä Keskustan kuihtuminen ja Kansalaispuolueen nousu. Vihreätkin ovat unelmahöttöilyssä parempia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Kiitoksia vertailusta. Olen siirtynyt Keskustasta Kansalaispuolueeseen, kun sen arvot vastaavat paremmin omiani.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset