Jukka Leppälahti Innovaatiokyvykkyys kansalliseksi vahvuudeksi!

Pieni maa, jossa ei pidetty riidankylväjistä.

Olipa kerran eräs Pohjois-Euroopassa sijaitseva pieni maa, jonka kansalaiset olivat kuuliaisia hallitsijoilleen vaikka muualla Euroopassa kansat arvostelivat valtaapitäviä ja jopa vaihtoivat heitä mieleisikseen. Mutta pohjoinen pieni kansa kavahti tällaista, koska se muisti, että sen esi-isille oli käynyt huonosti, jos olivat arvostelleet Venäjän tsaaria. Nämä riidankylväjät oli lähetty Siperiaan varoitukseksi muille.

Kun tsaari joutui luopumaan asemastaan, pieni kansa riitaantui ja alkoi tappamaan toisiaan. Voittajat olivat sitä mieltä, että riitelyä ei enää suvaita ja kaikkien on rauhassa rakennettava isänmaata. Myöhemmin vielä tsaarin perilliset hyökkäsivät pienen maan kimppuun, jolloin kansa riitelemättä yksimieleisesti taisteli vapautensa puolesta. Pieni kansa päättikin koskaan olla riitelemättä kenenkään kanssa.

Myöhemmin kansa vaurastui valitsemansa vahvan presidentin johdolla. Presidenttiä toteltiin. Kansalaiset oppivat myös tavoittelemaan presidentin suosiota imartelemalla ja osoittamalla tälle suosiota. Vahvan presidentin jälkeen ymmärrettiin imarrella myös muista presidenttejä mikäli haluttiin menestyä.

Pienen maan lehdistö puolusti aina presidenttejä arvostelulta vaikka muualla maailmassa lehdistö jopa sai presidentin eromaan ja paljasti ahkerasti väärinkäytöksiä. Mutta näin ei pienessä pohjoisessa maassa toimittu.

Presidenttien nimittämät hallitukset kertoivat kansalle, että se mitä hallitus tekee on välttämätöntä ja oikein. Sitä ei kannata kyseenalaistaa koska muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa eikä riidankylvö kannata. Vähitellen valtaapitävien asema vahvistui ja he elivät yltäkylläisyydessä mutta suuri osa kansaa eli puutteessa. Lehdistö kertoi, että  tämä oli välttämätöntä, koska muutoin pienen maan kilpailukyky vaarantuisi ja siksi kansa hyväksyi asiaintilan. Kansa oppi erityisesti rakastamaan presidenttiä, jonka säästi valtion menoissa mutta lupasi tarkasti kuitenkin seurata puutteessa eläviä.

Eräs kokenut poliitikko kuitenkin oli huolestunut maan kehityksestä. Hän toi julki huolensa ja ehdotti toimia kansan aseman parantamiseksi ja maan itsenäisyyden turvaamiseksi. Hän sai vastaansa valtaapitäjiltä ja lehdistöltä kovaa arvostelua ja hänet nimettiin riidankylväjäksi. Valtakunnan päälehti totesi, ettei näin pidä politiikassa toimia ja että tässä on irtauduttu kaikista totutuista politiikan käyttäytymismalleista.

Iltapäivälehdistössä kirjoittajat sanoivat, että hänellä on pohjaton vallanhimo ja hän on itse asiassa riidellyt kaikkien kanssa koko uransa aikana. Maltillisimmat sanoivat hänen olevan ajastaan jäljessä moisine ideoineen. Kiihkeimmät kutsuivat häntä pelleksi ja idiootiksi. Jotkut yrittivät sanoa, että erilaisia ajatuksia pitäisi kuunnella, jos halutaan kehittyä mutta heistä ei pidetty.

Kokenut poliitikko ei tästä lannistunut vaan jatkoi valtaapitäjien arvostelua ja kansan puolustamista. Hän esitti perustellen omia näkemyksiään eikä piitannut valtaapitävistä. Eräänä päivänä poliitikon vastustajien leiristä, joku sanoi varovaisesti, että pitäisiköhän meidän kuitenkin keskustella kokeneen poliitikon ajatuksista, ehkä niitä voisi jotenkin hyödyntää.  Muut hämmästyivät näin uskaliasta lausuntoa mutta vähitellen kaikki alkoivat vaatia keskustelua kokeneen poliitikon ajatuksista. Kokouksissa oltiin hämmästyneitä keskustelun puutteesta ja  etsittiin yksimielisesti tähän syyllistä. Kokenutta poliitikkoa pyydettiin kertomaan kuinka estetään, ettei näin koskaan enää käy. Tällä tarinalla näyttäisi olevan onnellinen loppu mutta se ei ole varmaa.   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset