Jukka Leppälahti Innovaatiokyvykkyys kansalliseksi vahvuudeksi!

Köyhien ja työttömien aktivoimisen pitkä ja tuhoisa perinne

Sipilän hallitus sen ja ideologisena tukena olevat markkinaliberaaliekonomistit eivät ole oppineet historiasta mitään. Tähän johtopäätökseen tulee kun seuraa näiden ekonomistien työttömien aktivointiehdotuksia  ja ainoita oikeita totuuksia, joita jopa tieteellä perustellaan. Historiassa tällaiset tieteelliset opit ovat aiheuttaneet jopa miljoonien kuoleman.

Irlannissa kuoli vuosina 1800-luvun puolivälissä miljoona ihmistä nälkään ja pari miljoonaa joutui aktivoitumaan lähtemään kotimaastaan etsimään töitä ja elinehtoja muualta. Nälkään ensisijaisena syynä oli maataloudessa koettu kato mutta nälkäkuolemat olisi voitu estää. Hallitus ei kuitenkaan ideologisista syistä ryhtynyt toimenpiteisiin. Tähän oli tutulta kuullostavia syitä.

Valtaapitävät pitivät kansalaisia laiskoina, jotka turvautuivat liikaa hallituksen sosiaaliturvaan ja siksi heitä piti opettaa aktivoitumaan itse oman toimeentulonsa hankkimiseen.

Tuon ajan ”tieteellisen” talousopin mukaan ajateltiin, että valtion puuttuminen talouteen on haitallista ja siksi maasta sallittiin viljan vienti paremmille markkinoille, jolloin Irlannissa vilja ei riittänyt ja kansalaiset alkoivat kuolla nälkään. Vientikielto olisi ollut puuttumista vapaaseen markkinatalouteen, joka ei ollut mahdollista talousoppineiden mukaan. Samoin ruuan ilmaisjakelu, tuon ajan leipäjonot, lakkautettiin, koska sillä oli vahingollinen vaikutus ihmisten moraaliin ja aktivoitumiseen oma-aloitteiseen toimintaan. http://www.bbc.co.uk/history/british/victorians/famine_01.shtml

Seuraukset olivat kauhistuttavat. Talous saatiin toimimaan ja nälänhätä torjuttua kun nälkäiset kuolivat. Vielä kauhistuttavampaa on, että samat opit ja asenteet ovat palanneet Suomen hallituksen käyttöön.

Suomessa nälänhätä 1867-1868 tappoi n 200000 ihmistä. Suomen senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Snellman ajoi nälkävuosien alla tiukkaa rahapolitiikkaa. Siihen eivät kuuluneet esimerkiksi ulkomailta otetut lainat, joilla olisi voitu ostaa ajoissa viljaa Suomen rajojen ulkopuolelta. Vahvaa markkaa seurasi sen ensimmäisinä vuosina laaja taloudellinen ahdinko ­Suomessa. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005292559.html

Ymmärtääkseni monet taloustieteilijät muualla ovat jo aikaa sitten oivaltaneet, että se mikä teoriassa ehkä toimii, ei ole aina käytännössä sovellettavissa. Jos teoria on räikeässä ristiriidassa kansalaisten kokeman oikeudenmukaisuuden kanssa, teoriaa ei voi soveltaa käytännössä. Tällaisia teorioita ovat mm Vartiaisen työttömyyden hoito työvoiman tarjontaa eli työttömyyttä (!) lisäämällä, ns aktiivimalli ja sokea usko tekoälyn ja automaation taloutta ja työllisyyttä parantavaan vaikutukseen. Ei kukaan voi sanoa, etteivätkö nämä ehkä pitkällä tähtäimellä ja teoriassa voisi kansantaloutta edistää.. Samalla kuitenkin  uhrataan kylmästi monien elämä tätä odotettaessa. Talous kasvaa mutta liian monen kurjuus lisääntyy. Työpaikkansa tekoälylle menettävät eivät ole niitä, jotka työllistyvät uusiin luovan luokan työpaikkoihin.

John Maynard Keynes sanoi: ”In the long run we are all dead / Pitkällä tähtäimellä olemme kaikki kuolleet.”  Keynes tarkoitti, että talous on vain keino ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja tarvitsemme hienojen teorioiden sijasta inhimillisiä toimia, jotka auttavat tätä sukupolvea ja juuri nyt ainutkertaista elämäänsä eläviä kansalaisia.

Kannattaa miettiä annatko äänesi kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten markkinaliberaalille politiikalle, joka johtaa myös henkiseen konkurssiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Lyhyesti sanottuna markkinatlous ja raha ovat hyviä renkiä, mutta surkeita isäntiä ihmiselle.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

JL: "Kannattaa miettiä annatko äänesi kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten markkinaliberaalille politiikalle, joka johtaa myös henkiseen konkurssiin."

Ääni mille tahansa mainitsemistasi merkitsee neljä viimeistä vuotta koetun linjan jatkotoivetta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset