Jukka Leppälahti Innovaatiokyvykkyys kansalliseksi vahvuudeksi!

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 54 min sitten

Kaksi asiaa kohautti Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tiedotustilaisuudessa: ”Kaikkea, mitä Kreml saattoi toivoa”

1 tunti 22 min ago

Kansainvälisen politiikan asiantuntijat nostavat arvioissaan esiin kaksi asiaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hetki sitten päättyneestä tiedotustilaisuudesta.

Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi siihen, että Donald Trump sanoi molempien maiden tehneen virheitä jotka ovat heikentäneet kahden välisiä suhteita. Toiseksi asiantuntijat nostavat esiin sen, että Putin myönsi toivoneensa Trumpin voittavan presidentinvaalit vuonna 2016.

Vladimir Putin ja Donald Trump puhuivat vaaleihin sekaantumisesta: ”Näyttäkää minulle edes yksi fakta”

2 tuntia 25 min ago

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi yhdessä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että Trump otti esiin Venäjän sekaantumisen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

–Jouduin toistamaan, että Venäjän valtio ei ole koskaan sekaantunut eikä aio sekaantua Yhdysvaltojen sisäisiin asioihin eikä vaaleihin. Jos tästä on olemassa muunlaisia todisteita, olemme valmiit tutkimaan niitä, Putin sanoi. 

Trumpin mukaan asiasta keskusteltiin pitkään. 

–Putinilla oli hyvin voimakkaita mielipiteitä ja todella keskustelimme asiasta. 

Pääsihteeriltä yksi iso toive Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin tapaamiseen: ”Teemme jo täydellä teholla työtä”

3 tuntia 36 min ago

Suomen arktisen neuvottelukunnan pääsihteerillä, suurlähettiläs Harri Mäki-Reinikalla on yksi iso toive tasavallan presidentti Sauli Niinistön tapaamisista Venäjän Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain Donald Trumpin kanssa. Se toive on, että Niinistö voisi illalla kertoa, että Suomi järjestää Arktisen neuvoston huippukokouksen, joka toisi Putinin ja Trumpin uudelleen Suomeen. 

-Me teemme jo täydellä teholla työtä, että arktisen neuvoston huippukokous järjestettäisiin, Mäki-Reinikka sanoo. 

Donald Trump ja Vladimir Putin keskustelivat kaksi tuntia: ”Erittäin hyvä alku”

4 tuntia 40 s ago

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuvailee kahdenkeskistä tapaamistaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ”hyväksi aluksi”.

–Se oli erittäin hyvä alku, Trump kommentoi presidenttien siirtyessä työlounaalle BBC:n ja Reutersin mukaan.

Venäjän entinen pääministeri: ”Vladimir Putin on valmistautunut kaikkeen - ihmiset eivät ymmärrä, mitä voi tapahtua”

4 tuntia 36 min ago

Venäjän entinen pääministeri Mihail Kasjanov ei odota Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaamiselta konkreettisia tuloksia.

–Uskon, ettei Putin odota Trumpin esimerkiksi tarjoavan helpotuksia pakotteisiin. Juuri siksi odotan, että kyseessä on enemmän PR-tapahtuma molemmille, hän kommentoi BBC:lle.

Kasjanov kuitenkin muistuttaa, että sekä Putin että Trump saattavat käyttäytyä odottamattomasti.

Ex-suurlähettiläs tyrmistyi: ”Yksikään USA:n presidentti ei ole ikinä puhunut Venäjä-suhteista näin, ei ikinä”

5 tuntia 10 min ago

Yhdysvaltain entinen Moskovan-suurlähettiläs Michael McFaul pitää Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin aamuista kommenttia USA:n ja Venäjän suhteista täysin poikkeuksellisena.

Trump tviittasi aamulla, ettei Yhdysvaltojen ja Venäjän suhde ole koskaan ollut huonompi kuin nyt. Lisäksi hän syytti tilanteesta Yhdysvaltojen ”monta vuotta jatkunutta typeryyttä” sekä FBI-tutkintaa Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentinvaaleihin.

–Yksikään aikaisempi USA:n presidentti ei ole ikinä puhunut Venäjä-suhteista näin. Ei ikinä, McFaul kommentoi Twitterissä.

Puolustusministeriltä kova ulostulo Ottawan sopimuksesta: ”Rauhanajan hölmön tölväys”

6 tuntia 1 min ago

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) arvostelee kovin sanoin Ottawan sopimusta, joka kieltää maamiinat. 

–Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen 2011 oli rauhanajan ”hölmön tölväys”. Liittymällä sopimukseen Suomen sotilaalliseen puolustukseen tehtiin aukko, joka ei auta ketään muuta kuin kimppuumme hyökkäävää vihollista, hän kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Juha Sipilä: Hallitus on kokoontumisvalmiudessa Trumpin ja Putinin takia – ”Hallitushan maksaa viulut”

6 tuntia 3 min ago

Suomi-Areenan avajaisiin saapuneet pääministeri Juha Sipilä ja puolustusministeri Jussi Niinistö ottivat haastatteluissaan vahvasti esille Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien huipputapaamisen tänään maanantaina.

–Ilman muuta tämä on Suomelle todella iso tunnustus, että Suomi saa isännöidä näin mittavaa ja odotettua kokousta. Tietenkin kokouksen tulos riippuu näistä kahdesta presidentistä, pääministeri totesi.

Kysyttäessä presidentti Sauli Niinistön panoksesta huippukokouksen saamisessa Suomeen, pääministeri korosti tämän hyviä suhteita kumpaankin suurvallan johtajaan.

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin ensikommentit: ”Aika puhua suhteestamme”

6 tuntia 26 min ago

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin korostavat molemmat maiden keskinäisten suhteiden merkitystä.

–Olemme olleet jatkuvasti yhteydessä puhelimitse edellisen tapaamiskerran jälkeen. On tullut aika neuvotella liikemiesmäisesti, koska maailmassa tapahtuu niin paljon asioita, joista meidän pitää puhua. Maidemme on aika puhua suhteestamme ja vaikeista kansainvälisistä kysymyksistä, Putin sanoi.

Trump puolestaan totesi uskovansa, että maailma haluaa nähdä Venäjän ja Yhdysvaltojen tulevan toimeen keskenään. 

Ranskan kolmas kultainen sukupolvi voi voittaa useita mestaruuksia

6 tuntia 42 min ago

Kroatia taipui jalkapallon MM-finaalissa Ranskalle 2-4. Kroaattipelaajat protestoivat Ranskan rangaistuspotkua, jolla ranskalaiset siirtyivät 2-1 johtoon, mutta Ranskan paremmuudesta loppuottelussa ei ollut epäselvyyttä.

Jossittelun varaa kisojen mestarista ei juuri jäänyt. Ranska ei hävinnyt yhtään ottelua ja esiintyi tasaisen varmasti koko kisojen ajan.

Tutkija: Putin aloitti heti kissa ja hiiri -leikin

6 tuntia 57 min ago

Venäjän presidentti Vladimir Putinin myöhästyminen ei ollut vahinko, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak. Putinin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tapaaminen on juuri alkamassa noin tunnin myöhässä.

Putin laskeutui melkein tunnin myöhässä – Trumpilta heti vastanokitus: Putin olikin se, joka odottaa

7 tuntia 21 min ago

Venäjän presidentti Vladimir Putinin lentokone on laskeutunut vähän aikaa sitten Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa Putinia oli vastassa pitkä mustien autojen letka. Putin nousi yhteen mustista autoista, jolla matka on jatkunut kohti Presidentinlinnaa.

Putinin oli alustavan aikataulun mukaan määrä saapua noin kello 12.30 ja virallisen tapaamisen alkaa jo kello 13.20. Putin laskeutui siis liki tunnin myöhässä. Voit seurata IL-TV:n suoraa lähetystä jutun lopusta.

Trumpin ja Putinin tapaamisesta kova hintalappu: Pelkät lehdistöjärjestelyt maksavat Suomelle miljoonan

7 tuntia 43 min ago

Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien tapaamisesta Helsingissä on koitumassa ulkoministeriölle noin miljoonan euron lasku pelkästään lehdistöjärjestelyistä, arvioi ministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsä.

Koko kokouksen kustannusarviota Mölsä ei osaa vielä sanoa.

-Minulle on sanottu, että pressikeskus järjestetään, homman pitää toimia, kuljetusten pitää toimia ja me olemme järjestäneet nyt niin. Kyllä tästä tietysti kustannuksia tulee, Mölsä kertoo.

Nyt odotetaan Putinia – IL-TV:n suora lähetys jatkuu, Esplanadilla valtavasti ihmisiä

8 tuntia 53 min ago

Yhdysvaltain presidenttipari on tavannut Suomen presidenttiparin ja poistunut takaisin majapaikkaansa ennen siirtymistä Presidentinlinnaan, minne odotetaan saapuvaksi myös Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia. Katso IL-TV:n suoraa lähetystä jutun lopusta.

Tapaamisen on määrä alkaa kello 13.20, mutta Putin on tunnettu myöhästelystään. Ilmeisesti Putinin kone on juuri laskeutunut Helsinki-Vantaalle. Iltalehti kertoo aikataulun olevan jo nyt hieman myöhässä.

Emma Kari löysi huippukokouslogosta ”väärän viestin” – näin ministeriö selittää kuvion

9 tuntia 12 min ago

Ulkoministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsä katsoo, että Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien Helsingin-huippukokouksen logo on ”spot-on”.

Logoa, jossa on sininen, punainen ja valkoinen pallo, on arvosteltu kuvaavan Suomen liian neutraaliksi tai ”harmaaksi alueeksi” Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä, kuten vihreiden kansanedustaja Emma Kari twiittasi. Voit katsoa twiitin ja logon jutun lopusta.

Mölsä on toista mieltä.

Putinin tavannut USA:n ex-lähettiläs WP:ssa: Pelkään hänen jallittavan Trumpia

9 tuntia 47 min ago

Yhdysvaltain entinen Venäjän-suurlähettiläs listaa Washington Postissa kahdeksan asiaa, jotka Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tulisi tietää tavatessaan Venäjän presidentin.

Donald Trump saapui tapaamaan Sauli Niinistöä

11 tuntia 3 min ago

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on saapunut Mäntyniemeen tapaamaan presidentti Sauli Niinistöä. Presidentit syövät yhdessä aamiaista noin tunnin verran.

Puoliso Melania Trump puolestaan syö aamiaista rouva Jenni Haukion kanssa.

Kello 10.30 presidenttipari kirjoittaa nimensä Mäntyniemen vieraskirjaan ja lähtee sen jälkeen takaisin Kalastajatorpalle, jossa he ovat yöpyneet. Trumpien on määrä saapua Presidentinlinnaan kello 13, jolloin aloitellaan tervetuliaisseremonioita ennen varsinaisia tapaamisia.

Trump twiittasi Helsingistä Putinin tapaamisen alla: ”Suhde Venäjään ei koskaan ole ollut huonompi”

11 tuntia 34 min ago

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on twiitannut maan väleistä Venäjään juuri huippukokouksen alla. Hänen on määrä tavata Venäjän presidentti Vladimir Putin tänään Helsingissä.

Presidenttien tapaamisen on määrä alkaa kello 13 Presidentinlinnassa. Kyseessä on kaksikon ensimmäinen virallinen kahdenvälinen tapaaminen, joka on suuri mediatapahtuma.

Jo aiemmin Trump twiittasi, ettei hänellä ole suuria odotuksia tapaamiselta. Yhdeksän jälkeen tänä aamuna hän haukkui maiden välit Twitterissä.

Donald Trump aloittaa päivänsä Mäntyniemestä – katso livenä IL-TV:stä

12 tuntia 47 min ago

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen vaimonsa Melania Trump aloittavat päivänsä Helsingissä Mäntyniemestä, missä presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tarjoavat parille aamiaisen. Voit seurata IL-TV:n suoraa lähetystä tämän jutun lopussa olevalta videolta.

Donald Trump liikkuu näyttävästi – 30 auton kolonna saattoi Kalastajatorpalle: Suuntaa aamulla Mäntyniemeen

13 tuntia 30 min ago

Helsingissä Mannerheimintien valot vilkkuvat sunnuntai-iltana keltaista. Kello on vain seitsemän illalla, mutta on hiukan aavemainen olo. Pääkaupungin pääväylällä on aivan liian hiljaista.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset