*

Jukka Leppälahti Innovaatiokyvykkyys kansalliseksi vahvuudeksi!

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallituksen budjettiesitys

VM ja TEM eri linjoilla julkisen innovaatiotoiminnan kilpailuttamisesta

Merkittäviä valtion toimintoja ollaan vauhdilla siirtämässä markkinavoimien hoidettavaksi kuten jokainen voi mediasta lukea. Monilta on kuitenkin jäänyt lähes huomaamatta VM:n budjettiesitykseen sisältynyt heitto valtion innovaatiotoimijoiden alasajosta. Suora sitaatti budjettikirjasta:

Tämän päivän köyhyys Suomessa tieteellisen tiedon valossa

Toimeentulotuen vastaanottamisen voidaan katsoa olevan köyhyyden merkki - Toimeentulotuen maksamista ennen käytetään kaikki säästöt ja mahdolliset muut tulot (1). Koska omaisuuden realisointi vie aikaa ja toimeentulotuen saaminen on hidas ja byrokraattinen prosessi (kts. seuraavat tekstit), köyhä ehtii velkaantumaan ennen kuin on saanut toimeentulotukea, varsinkin jos yrittää osallistua samalla yhteiskuntaan edes keskimääräisellä tavalla.

 

KÖYHYYDESTÄ IHMISELLE AIHEUTUVIA ONGELMIA SUOMESSA

Eduskunnan budjettikeskustelut.

Katson parhaillaan hallituksen budjettiesityksestä eduskunnassa käytävää keskustelua. PAljon turhaa puhetta, ennättää hyvin kirjoittamaan blogia samalla.  

En puutu nyt budjetin sisältöön, enkä siihen miten sitä kehutaan hallituksen taholta ja moititaan opposition taholta. Hallituksen tehtävä on kehua budjettiesitystään ja opposition tehtävä on löytää siitä moitittavaa.

Kiinnitän huomioni keskustelun yleiseen tasoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä