Jukka Leppälahti Innovaatiokyvykkyys kansalliseksi vahvuudeksi!

Kaikki blogit puheenaiheesta Kreikka ja euro

Paljastus Saksassa: Kreikan uudet lainahelpotukset maksavat jäsenmaille 34Mrd €

Välttääkseen kansan tuomion vaaleissa EU:n päättäjät pyrkivät salaamaan harjoitetun kelvottoman Kreikka-politiikan tulokset. Kesäkuussa näyteltiin peittelyoperaation viimeisin näytös kun EU:n johdolla tehtiin ”järjestelyjä” ministerien ja median vakuuttaessa Kreikan olevan terveellä tiellä eikä tarvitse enää lisää lainoja.

Koska Kreikka ei pysty maksamaan vanhoja lainoja, myönnettiin lainahelpotuksina vapautus lyhennyksistä ja koroista 15 vuodeksi.

Aloittaako kreikkalainen nuoralla tanssi dominoefektin?

(Saksalaiset ovat rehellisyydessään selvittäneet |1 mitä tosiaan tuolla demokratian kehdossa on tapahtunut – jo alun alkaen, kun eurorahoitus ja lainajärjestelyt käynnistyivät. On jo selvää, että monet tiesivät alun alkaen mitä tapahtuu |2. Meitä kansalaisia uhkailtiin massatyöttömyydellä, ellemme ryhdy auttaman eteläisiä veljiä.

Poliittiset irtopisteet ja taivaallinen mustavalkoisuus

 

Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että Kreikan kriisin todellisen ratkaisun on löydyttävä jotakin sellaista reittiä, joka rikkoo vallitsevan status quon. Olkoon ratkaisu sitten lainojen anteeksianto isossa mittakaavassa tai Grexit jollakin menetelmällä. Nykyiseen status quohon perustuvat lisälainat eivät ratkaise mitään - kaikki jotka niitä kannattavat ratkaisuna kriisiin voidaan tavalla tai toisella leimata pölhöpopulisteiksi - IMHO.

Poppia ja kerkkanaa

Kreikka on puhuttanut paljon ja syystäkin. Varoufakis sai tarpeeksi ja siirtyi päättäjästä arvostelijoiden joukkoon. Varoufakis kertoon ratkaisun olevan suuri katastrofi, mutta ei ole parempaa ratkaisua tuonut niin perusteltuna esille, että se uppoaisi päättäjien keskuudessa.

IMF sanoo, että ei voi lähteä kolmanteen pakettiin mukaan jos ei Kreikan lainoja järjestellä uudelleen. No mitään syytä en minäkään tiedä, miksi näin ei voitaisi tehdä? Ainoa syy on jäsenmaiden sisäpolitiikka, eli kun on luotu kuva, että piiruakaan ei anneta anteeksi niin se salpauttaa koko paletin.

Joka päivä voi oppia jotain uutta!

Olen yrittänyt pitää tuon otsikon mielessä ja yrittänyt myös soveltaa sitä ihmisiin. Jokaiselta ihmiseltä ja päivältä voi oppia jotain uutta, jos vain itsellä siihen on halua.

Todellakin olen yrittänyt oppia ja välttää ajattelemasta asioita vain yhdestä näkökulmasta, mutta case Kreikka, niin alkaa olla opit vähissä.

Tuntuu, että jokainen uutinen aamusta iltaan suoltaa samaa paskaa ja kukaan ei kuitenkaan halua miettiä, että mistä ongelma johtuu.

KD vastustaa uutta lainapakettia Kreikalle

Kristillisdemokraattien kanta uuteen tukipakettiin on kielteinen: KD ei edelleenkään luota Kreikan kykyyn ja haluun hoitaa velkojaan. Vihervasemmisto-oppositio sen sijaan jatkaisi Kreikan lainoittamista.

Vasemmistoliitto muutti aiemman kielteisen kantansa lainarahan syytämisestä Kreikalle  myönteiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Kreikassa vasemmistolainen Syriza pääsi hallitusvaltaan: vasemmistoideologia verovarojen yhteiskäytöstä näyttää ylittävän kansalliset rajat ja isänmaan edun.

Kun mies itkee, alkaa tapahtua

Kuva itkevästä kreikkalaisesta eläkeläismiehestä tyhjentyneen pankkiautomaatin vieressä on havahduttanut ihmisiä ympäri maapallomme. Ehkä eniten miehiä.

Nyt australialainen, menestynyt mies, kreikkalaisen isän poika, tunnisti itkevän. Itkevä mies on isänsä ystävä. Tästä Australiaan muuttanut kreikkalaismies sai impulssin ryhtyä toimiin. Keräyksiä, rahalahjoituksia, suoraa toimintaa.

Miehen itku koskettaa. Koskettaa kenties enemmän kuin naisen tai lapsen. Jälkimmäisten itkuun on turruttu, miehen itkuun ei, vielä.

Ero eurosta ei ratkaise mitään, uudistukset ratkaisevat

Tänään 5.7.2015 Kreikka äänestää viimeisimmän tukipaketin ehdoista. Tosiasiassa Kreikka ei äänestä niistä, sillä velkojat ovat todenneet kyseiset ehdot riittämättömiksi tukiohjelmien jatkamiselle. Tästä on selvää, ettei kyse äänestyksessä ole tukiohjelmien jatkamisesta, vaan Kreikan tulevaisuudesta Euroopan Unionin ja EMU-alueen osana.

Kreikassa hallituksen vastaista rähinöintiä

Ylen TV- uutisissa sanottiin tänä aamuna että EU:n Kreikalle myöntämän lainan ehtoihin suostumista kannattava mielenosoitus Ateenassa oli muuttunut nykyhallitusta vastustavaksi rähinöinniksi.

Olisikin pieni ihme elleivät edes muutamat kreikkalaiset olisi ymmärtäneet sitä seikkaa, ettei Kreikka voi jatkaa velaksi elämistä, ellei kukaan lainaa sille, ekä lainaajia taida löytyä muita kuin juuri EU- maat ja IMF.

Kreikka puhuu Euroopan ohi

Kreikan kriisi syvenee entisestään. Taas kerran hyödyttömiä kokouksia ja uusia lopullisia aikarajoja. Taas kerran virnuilevat Syriza-veljet Tsipras ja Varoufakis, jotka ovat päättäneet pelata kovaa pokeria panoksenaan koko Kreikka. Tsipras ja Varoufakis puhuvat yhtä Euroopassa ja toista Kreikassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä